Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Hidasta edistymistä

06.04.2012 - 18:31 / Kategoriat: Kuisti, Pikkutavarat, Talo

Talossa on vihdoin ulko-ovi! Nyt siellä tarkenee vähän paremmin, vaikka kuistista tulikin ahtaan oloinen, kun viimeinen aukko sulkeutui.

Tein oven viilusta, pahvista ja puurimasta sekä läpinäkyvästä muovipakkauksesta. Kynnysmatto on jostakin lattiamattonäytepalasta leikattu. Matto oli melko paksu, mutta hioin pohjaa vähän ohuemmaksi.

Ovensuuhun on laitettu pieni keväinen narsissi-istutus. Astia on omatekoinen savikippo, kukat paperia ja varret rautalankaa.

Tämän myötä toivotan hyvää pääsiäistä kaikille!

 

Kuisti

13.02.2012 - 19:26 / Kategoriat: Kuisti, Talo

Selasin vanhoja kirjoituksiani ja huomasin, että kuistille on viimeksi tehty jotain toissa vuoden syyskuussa. Viimeiset pari viikkoa olen tuhertanut sen kimpussa. Ei se vieläkään valmiiksi tullut, mutta huomattavaa edistystä on tapahtunut.

Nyt on ikkunat joka puolella ja ikkunanpieletkin. Vieressä näkyy peltitalon päätyä.

Lumikolaa tarvitaan vielä jonkin aikaa. Roskapönttö on lego-sarjaa, sotkettu maalilla. Portaat näyttävät vähän vaarallisilta ilman kaidetta. Joku ehkä huomaa, että talo on vaihtanut väriäkin. Olen vältellyt sen maalaamista peläten pilaavani koko talon ja nyt olen sen sitten tehnyt. Nimittäin maalannut ja pilannut. Tarkoitus oli, että talo olisi mukamas vanhuuttaan harmaantunut, mutta jotenkin siitä tulikin ruskea.

Kukat viihtyvät lasikuistilla, vaikkei ovea vielä olekaan.

Talon kaikki ikkunat ovat keskenään erilaisia.

 

Uusi huone

27.01.2012 - 19:12 / Kategoriat: Pikkutavarat, Talo

Kerran minulla oli kissa, joka ei tiennyt, että meillä oli myös olohuone, vaikka ovi sinne oli aina auki, ja ihmiset  ja muut kissat ja koirat siellä viettivät aikaa. Kunnes yhtenä jouluaattona Pörri yht'äkkiä alkoi tuijottaa oviaukkoa hämmästyneen näköisenä ja lähti sitten tutkimusretkelle. Se löysi uuden huoneen! Siitä lähtien sekin alkoi oleskella siellä. Vähän saman tapaista on tapahtunut nukkekodissa.

Kukahan täällä asuu? Takaseinässä on ovi, joka johtanee vielä uusiin huoneisiin.

Joku aika sitten eräänä iltana, kun sähköt olivat poikki ja olin yksin kotona, päätin alkaa askartelemaan kynttilänvalossa, jotain ei niin kovin tarkkaa. Tai sitten jotain sellaista, mitä ei oikein sähkövalossakaan näe kunnolla...

Tulos oli sormenpäälle mahtuva sänky. Jonkun blogissa (en nyt valitettavasti muista kenen) oli kaunis pahvista tehty sänky, jota pimeässä muistelin ja vähän yksinkertaistin. Valojen palattua sänky osoittautui kuitenkin liian isoksi, se olisi hädin tuskin mahtunut huoneeseen. Siispä toisena iltana tein puolet pienemmän.

Suunnittelin jo taloa rakentaessani, että päätykolmiossa makuuhuoneen katon päällä voisi olla kalustettu pikkuruinen tila. Siitä tuli vähän liiankin pieni ja muotonsa puolesta vaikea sisustettava. Joku huonekalu sinne vielä mahtuu, sitten joskus kun inspiraatio taas iskee. Tavarat on aseteltava huoneeseen pinseteillä. Kuvaaminen vasta hankalaa olikin kaikkine lisävalon pitelemisineen. Luulisi, että nykyaikana voisi keksiä myös vasenkätisen kameran!

Hmm, jostain syystä makuuhuoneen vuode on täynnä kirjoja.

 

Pesuhuone

10.11.2010 - 08:10 / Kategoriat: Talo, Pesuhuone

Myönnettävä se vain on, että niin ihana kuin tämä vanha Högforsin valurautakylpyamme onkin, niin se on ehdottomasti liian iso tähän taloon.

Amme tuli minulle hetkellä, jolloin vanha nukkekotini oli lepotilassa, sitä paitsi siellä oli jo posliiniamme, joten tämä päätyi vintille ja oli ihan sopivan kokoinen koko ison talon pituisessa avoimessa tilassa, mutta näin pieneen ja matalaan huoneeseen sitä ei voi millään sulloa. Pitänee tehdä itse pienempi ja sirompi amme tai luopua koko kylpemisajatuksesta, onhan se aika vaivalloista kantaa ja lämmittää muuripadassa ammeellinen vettä.

Siispä amme pois ja katsomaan miltä pesuhuoneessa näyttää, kun sinne on ripustettu muutama uusi hylly.

Lattialaatat ovat ohuesta pahvista (keksipaketista) leikatut ja maalatut, eikä niitä ole saumattu ollenkaan. En katsonut saumausta tarpeelliseksi, kun laatat ovat näin ohuet. Pyykkisoikon teen jossain vaiheessa vielä uuden.

Siellä näyttäisi olevan kissanpentu! Mistä se on livahtanut sisään, kun ovikin on kiinni? Ovesta pääsee käytävää pitkin ulos tai portaita ylös keittiöön.

Kun aloitin tekemään ensimmäistä nukketaloani, minulle oli epäselvää, mitä mittakaavaa pitäisi käyttää, sillä monet kaupasta ostamanikin esineet olivat pikemminkin 1:10 kuin 1:12. Esimerkkinä tuo ihana metallinen tallilyhty padan päällä, mutta lyhtyjähän on monen kokoisia. Vaihdoin lyhtyyn kirkkaat lasit punaisten tilalle ja lisäsin kynttilän.

Muutamat seikat viittaavat siihen, ettei talossa eletäkään niin vanhaa aikaa kuin mitä ensisilmäys antaa ymmärtää. Sytykkeeksi tuodut sanomalehdet ovat Satakunnan kansoja vuodelta 2008! Saattaa olla, että tämä on jonkun vapaa-ajan asunto.

Vesijohtoa talossa ei siis ole mutta lattiakaivo paljastaa, että jonkinlainen viemäröinti löytyy. No, se lienee vain suora putki pihalle. Ritilä lattiakaivon päällä on polkupyörän renkaanpaikkaussarjasta.

Takaseinällä oleva hylly tuli muistaakseni joidenkin astioiden mukana. Lisäsin siihen välihyllyt ja naulat alapuolelle ja maalasin. Kuparinen vesikuuppa on vanha matkamuisto ja suuri silitysrauta Monopoli-pelistä, muut tavarat itsetekemiäni. Siniset harjat on vuoltu käytetyistä hammasharjoista, mattopiiska on ohutta rottinkia.

 

Ikkunoita

27.09.2010 - 23:03 / Kategoriat: Talo, Kuisti

Olen tehnyt kuistin etuseinään ikkunat. Aikaa niiden nypertämiseen pienine rimoineen kului ikuisuus. Lasit ovat erilaisista pakkauksista tullutta muovia. Sivuikkunat pitäisi vielä tehdä. Samoin puuttuu ulko-ovi.

Sininen peiliovi johtaa keittiöön.

On kuistilla jo kalusteitakin. Kurkistetaan oviaukosta:

Arkkupenkissä, jonka toista reunaa näkyy,  on aukeava kansi. Esikuvana käytin vanhoja tuvan seinänvieruspenkkejä. Vaatenaulakossa on vanhanajan "ukonpäänaulakot", nekin omatekoisia. Paneeli vähän repsottaa seinällä, mutta ei anneta sen häiritä, tämähän on vanha talo. Jotain laskutilaa aion vielä tehdä, edes ikkunalaudan tuonne toiseen päätyyn.

 

Kellari

20.09.2010 - 23:40 / Kategoriat: Talo, Kellari

Kellariin kuljetaan tämän keittiön lattiassa olevan luukun kautta.

Luukkua ei ole saranoitu, se vain nostetaan syrjään. Ja sitten tikkaita alas.

Ruokien tekeminen nukkekotiin ei minua toistaiseksi ole kauheasti kiinnostanut, mutta on siellä ainakin perunoita ja muutama omena.

Talon pohjakerros on olevinaan kivestä rakennettu. Ulkopuolella "kivet" ovat kananmunakoteloista, mutta täällä kellarissa ne ovat ihan oikeita kiviä. Kivet on kerätty vuosia sitten lomamatkalla pohjois-Norjasta Varanginvuonolta. On muuten upea paikka! Vadsöstä kun jatkaa eteen päin niin kauan kuin tietä riittää, niin näkee todella ihmeellisiä maisemia, ei niitä osaa sanoin kuvata. Sieltä valikoin pienen kasan ohuimpia kiviä tietämättä, mitä niillä tulisin tekemään.

Kellarin seinällä roikkuu valonlähteenä myrskylyhty, tehty jouluvalon lampusta ja erinäisistä löydetyistä osasista. Etualalla oleva kannellinen posliinipurkki on ensimmäisiä koskaan ostamiani nukkekotitavaroita.

Vähän selvempää kuvaa peräseinältä:

Purkkeja ja pulloja on ostettuja ja itsetehtyjä: on kaardemummapötkylöistä sahattuja, silmätippapulloista tehtyjä, hajuvesipulloja ym., useimmat kuten sanottua tyhjiä. Saa nähdä täyttyvätkökään koskaan...

Kellarissa on myös pieni ikkuna. Katto on samasta höyläämättömästä raakalaudasta mistä talon ulkoverhouskin.

 
MAINOS