Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Hidasta edistymistä

06.04.2012 - 18:31 / Kategoriat: Kuisti, Pikkutavarat, Talo

Talossa on vihdoin ulko-ovi! Nyt siellä tarkenee vähän paremmin, vaikka kuistista tulikin ahtaan oloinen, kun viimeinen aukko sulkeutui.

Tein oven viilusta, pahvista ja puurimasta sekä läpinäkyvästä muovipakkauksesta. Kynnysmatto on jostakin lattiamattonäytepalasta leikattu. Matto oli melko paksu, mutta hioin pohjaa vähän ohuemmaksi.

Ovensuuhun on laitettu pieni keväinen narsissi-istutus. Astia on omatekoinen savikippo, kukat paperia ja varret rautalankaa.

Tämän myötä toivotan hyvää pääsiäistä kaikille!

 

Peili pitää olla

18.02.2012 - 18:14 / Kategoriat: Kuisti, Pikkutavarat

Eteisessä tarvitaan tietysti peili. Tein tällaisen 1950-luvun tyylisen "fasettihiotulla" peililasilla.

Lisäksi seinälle on laitettu vaateharja tuohikorissa sekä ripustettu avainnippu naulaan. Avaimet ovat kauan sitten ostetuista korvakoruista. Kipsitauluista pidän oikeassakin elämässä. Nukkekodin eteiseen pääsi Olavinlinna. Taulu halkesi sitä käsitellessäni, mutta se ei oikeastaan haittaa yhtään, onpa vain aidomman oloinen.

Toisessa päässä kuistia on tämän näköistä, ei mitenkään lopullista, vaan joitakin irrallisia tavaroita on vain laskeutunut penkille.

 

Kuisti

13.02.2012 - 19:26 / Kategoriat: Kuisti, Talo

Selasin vanhoja kirjoituksiani ja huomasin, että kuistille on viimeksi tehty jotain toissa vuoden syyskuussa. Viimeiset pari viikkoa olen tuhertanut sen kimpussa. Ei se vieläkään valmiiksi tullut, mutta huomattavaa edistystä on tapahtunut.

Nyt on ikkunat joka puolella ja ikkunanpieletkin. Vieressä näkyy peltitalon päätyä.

Lumikolaa tarvitaan vielä jonkin aikaa. Roskapönttö on lego-sarjaa, sotkettu maalilla. Portaat näyttävät vähän vaarallisilta ilman kaidetta. Joku ehkä huomaa, että talo on vaihtanut väriäkin. Olen vältellyt sen maalaamista peläten pilaavani koko talon ja nyt olen sen sitten tehnyt. Nimittäin maalannut ja pilannut. Tarkoitus oli, että talo olisi mukamas vanhuuttaan harmaantunut, mutta jotenkin siitä tulikin ruskea.

Kukat viihtyvät lasikuistilla, vaikkei ovea vielä olekaan.

Talon kaikki ikkunat ovat keskenään erilaisia.

 

Kasveja

19.04.2011 - 11:32 / Kategoriat: Kuisti, Pikkutavarat

Pihalle ilmestyneiden leskenlehtien inspiroimana tein myös huonekasveja.

Jos nämä viherkasvit näyttävät muovisilta, niin se johtuu siitä, että ne ovat muovisia, valmiista osista helposti syntyneitä. Pienet ruukut ovat itsetehtyjä, isossa on ollut joskus elävä minikaktus. Oikeassa elämässä olen erittäin huono kukkien hoitaja, vain sitkeimmät kasvit voivat pärjätä minun hoivissani, sellaiset, mitkä kestävät kuukauden kastelematta. Kenties nukketalon asukas on siinä mielessä sukulaissieluni; vasemman puoleisin ruskeahko kasvi näyttää epäilyttävästi siltä, että se olisi vain unohdettu verhon taakse oman onnensa nojaan ja kuihtunut purkkiinsa. Paitsi ettei talossa ole niitä verhoja.

Mikä on aika hyvin rajautunut pois kuvasta, on se, ettei kuistille ole tapahtunut vähäistäkään edistystä yli puoleen vuoteen. Silloinhan tein etuseinään ikkunoita. Sivuseinissä, siis kukkapöydän takana on edelleen vain tyhjät aukot, samoin ulko-oven paikalla.

 

Ikkunoita

27.09.2010 - 23:03 / Kategoriat: Talo, Kuisti

Olen tehnyt kuistin etuseinään ikkunat. Aikaa niiden nypertämiseen pienine rimoineen kului ikuisuus. Lasit ovat erilaisista pakkauksista tullutta muovia. Sivuikkunat pitäisi vielä tehdä. Samoin puuttuu ulko-ovi.

Sininen peiliovi johtaa keittiöön.

On kuistilla jo kalusteitakin. Kurkistetaan oviaukosta:

Arkkupenkissä, jonka toista reunaa näkyy,  on aukeava kansi. Esikuvana käytin vanhoja tuvan seinänvieruspenkkejä. Vaatenaulakossa on vanhanajan "ukonpäänaulakot", nekin omatekoisia. Paneeli vähän repsottaa seinällä, mutta ei anneta sen häiritä, tämähän on vanha talo. Jotain laskutilaa aion vielä tehdä, edes ikkunalaudan tuonne toiseen päätyyn.

 
MAINOS