Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Syöttötuoli

04.04.2012 - 18:46 / Kategoriat: Huonekalut

Siihen nähden, ettei nukkekodissani ole lastenhuonetta tai edes tilaa lapsille, teen aika paljon lasten juttuja. Nyt oli vuorossa syöttötuoli, jollainen pikkusiskollani oli vauvana ollessaan.

Tietysti tuoli myös taittuu pyörillä ja pöydällä varustetuksi leikkipaikaksi aivan kuten esikuvansa. Tällä kertaa en tehnyt pyöristä pyöriviä, koska tällä kukaan tuskin oikeasti ajelee.

Vanhan talon peruja minulla on parikin ostettua syöttötuolia, jotka ennen näyttivät aivan sopusuhtaisilta mutta osoittautuivatkin jättimäisiksi uuden rinnalla.

 

Television katselun uhri

12.03.2012 - 18:28 / Kategoriat: Huonekalut

Katselen aika vähän tv:tä, mutta kerran satuin näkemään pienen pätkän, jossa mies ajoi vahingossa traktorilla vanhan pinnasängyn ylitse. Sänky näytti niin kivalta kaarevine päätyineen, että halusin tehdä sen minikoossa, mutta enpä arvannut millainen projekti siitä kehkeytyi. Parin sängyn tekemiseen kului lähes ikuisuus, eikä lopputulos silti täysin miellytä.

Alkuperäinen sänky oli ilmeisesti päästävedettävä, pinnalaidat sai nostettua pois ja jatkettua sängyn isommalle lapselle, mutta minä onneksi päätin tyytyä pelkkään kiinteään pinnasänkyyn. Tulipa tehtyä!

 

Käsityötarvikkeita ym.

29.02.2012 - 18:52 / Kategoriat: Huonekalut, Pikkutavarat

Tämä on nyt vähän tylsää, kun esittelen vain samoja juttuja, mitä olen aiemminkin tehnyt. Siitä huolimatta tässä vyyhdinpuita ja pikkukangaspuita.

Laitoin oikein mittatikunkin kuvaan, jotta näkyy, miten pieniä nuo lasten kangaspuut tosiaan ovat.

Sitten tein vanhanaikaisia puulaatikoita polttopuille.

Kävin varastojani läpi ja laitoin muutaman nukkekotikohteen huuto.nettiin myyntiin vähän halvemmilla hinnoilla. Kohteisiin pääset tästä.

 

Punainen tämäkin

19.12.2011 - 18:00 / Kategoriat: Huonekalut

Jouluvalmisteluiden lomassa ehdin tehdä jotain pientäkin. Itselläni ei ollut tällaista pyöräjakkaraa 70-luvulla, mutta monella muulla lapsella oli, ja tietääkseni niitä valmistetaan yhä.

Näin päin jakkara, toisin päin käännettynä sillä voi lapsi ajella, pyörät pyörivät. Kuva on otettu pienempää mittakaavaa olevassa peltitalossa, siksi jakkara näyttää suhteettoman isolta.

 

Taas kerran kahvinkeittoa

04.12.2011 - 17:41 / Kategoriat: Huonekalut, Pikkutavarat

Oikeassa elämässä on ollut viime aikoina niin kiireistä, etten ole saanut mitään uutta tehtyä nukkekotiin, mutta jottei tämä blogi vallan hiljenisi, kuvasin vanhoja tekeleitäni.

Kuinka ollakaan, jälleen ollaan kahvinkeittopuuhissa ja on siirrytty askel kohti nykyaikaa. Suodatinkahvia talon edustalla:

Kahvinsuodattimet tein savesta ja vasta kuvaamaan alkaessani huomasin ongelman. Eihän minulla ole aukeavaa kahvipannua, johon ne sopisivat. Tuossa kuparipannussa on aivan liian iso suu, punainen pannu taas näyttää lähinnä maitokannulta, jossa on nokka. Posliinikannun päälle suodatin sopii, mutta eihän sellaista ainakaan arkena käytetä. Onneksi nukkekodissa ei kaikkea tarvitse käyttää, vaan suodatin saa seistä keittiön hyllyllä.

Oikeasti minä juon hyvin vähän kahvia. Jospa ottaisi ennemmin teetä:

Teepussin alunen on myös savea, teepussin sisällä rippunen oikeaa teetä. Muki on myös itsetekemäni ja maalaamani.

Tässä vielä kokonaisuudessaan marmorikantinen pesukomuutti, jonka päälle tee on katettu:

Vieressä on arkkupenkki esimerkiksi eteiseen tai vaikka lastenhuoneeseen lelulaatikoksi. Nämä, samoin kuin ensimmäisen kuvan patakaapin tai lipaston, kaivelin myyntikassistani kuvausta varten. Samat kaapit ovat omassa nukkekodissani erivärisinä. Ovet, laatikot ja arkun kansi ovat avautuvia.

 

Käyhän se näinkin

10.10.2011 - 18:47 / Kategoriat: Huonekalut

En vain ole saanut hankittua uutta sahaa, mutta silti tekee mieli väkertää muitakin kuin pelkistä suorista osista koostuvia huonekaluja. Onhan onneksi olemassa vannesaha.

Tämmöisellä pienellä vannesahalla pystyy tarvittaessa sahaamaan aika käppyräistäkin, vaikka se vähän vaivalloista onkin ja hiomista tulee paljon. Sohvan malli on vanha. Tein ensimmäisen tämän näköisen 15-vuotiaana. Katselin ensin kyläpaikassa oikeaa sivustavedettävää ja sen perusteella piirsin kaavat, vähän yksinkertaistaen tosin. Silloin minulla oli työvälineenä käsilehtisaha ja materiaalina kovaa vaneria; kyllä nykyään on sentään helppoa.

 

Edelleen keittiössä

21.08.2011 - 19:25 / Kategoriat: Huonekalut, Keittiö

Mehunkeitto on ohi ja koko ajan huoletti, että entäpä jos tulipesästä vierähtää kekäle paljaalle puulattialle, mutta nyt on sekin puute korjattu: laitoin vihdoin hellan eteen uunineduspellin. Koska ei sattunut olemaan sopivaa ohutta pellin palaa käsillä, leikkasin tuon kahvipussista ja liimasin lattiaan.

Myös porrasjakkaraa saatetaan tarvita ylähyllyille kurkotellessa. Sekin on uusi, vaikka näyttää aika kuluneelta.

 

Lukupiiri?

03.08.2011 - 22:33 / Kategoriat: Huonekalut

Tässä on varmaankin koittamassa lukuhetki takan ääressä.

Keinutuoleja on kyselty kovasti Forssan jälkeen, joten tein niitä lisää, erivärisiä. Kirjahylly kirjoineen on vanhasta Talostani, samoin matot, jotka olivat tuvassa ja ovat lähes puoli metriä pitkiä. Hylly oli koottava ja ilmeisesti mittakaavaa 1:10, sillä kaappiosuus on aika korkea. Samoja rakennussarjoja myydään vieläkin. Kirjat ovat itsetehtyjä. Avotakka on betonia tai sen kaltaista ainetta, ja siinä voi polttaa kynttilää. Takka ei ole koskaan löytänyt paikkaansa mistään, mutta olen sitä säilyttänyt, koska se on jotenkin kiva.

 

Pitkästä aikaa!

21.07.2011 - 22:56 / Kategoriat: Huonekalut, Messut, markkinat, Pikkutavarat

En ole luopunut nukkekoteilusta, vaikka blogissani onkin ollut pitkään hiljaista. Kesällä vain on niin paljon muutakin kivaa tekemistä.

Lapsuuden leikkikaverillani oli ihana joutsenkeinu, jonka tekemisestä minikoossa olen haaveillut jo vuosia, mutta koska niin monet muutkin ovat tehneet joutsenkeinuja, en ole siihen ryhtynyt. Nyt kuitenkin päätin, että on minullakin sellainen oltava. Tein yksipäisen mallin.

Vasta kuvasta huomasin, että nokka jäi maalaamatta, mutta nyt sekin on hoidettu. Tässä vielä jotain muita viime aikojen tuotoksia.

Nämä ja paljon muuta on tulossa sunnuntaina pidettäville Forssan vanhanajan lelumarkkinoille myyntiin. Tervetuloa pöytäni ääreen!

 

Kangaspuut kutomakuntoon

08.06.2011 - 22:26 / Kategoriat: Huonekalut, Muut miniatyyrit

Laittelin kangaspuihin loimet, mikä oli yllättävän haastavaa kangaspuiden pienen koon vuoksi. En minä tosin ole koskaan laittanut loimia isoihinkaan puihin, vaikka kutonut olenkin. Vaihekuvia aioin ottaa enemmän, mutta en sitten työn tuoksinassa muistanutkaan. Ympäristö näyttää kuvissa aika sekaiselta, siellä lojuu tarpeellisia ja tarpeettomia välineitä. Alustana on askartelussa käyttämäni erittäin kätevä vanha muovinen leikkuulauta, jonka päällä on näköjään joskus maalattukin.

Tässä toiset päät ovat jo kiinni ja niisintäkin suoritettu. Olisi kai ollut helpompaa ja oikeampaa kiertää loimi tukille ennen tätä, mutta enpäs huomannut.

Sitten loimet on saatu kaiteesta läpi. Kaukoviisaasti en yrittänyt kovin leveää lointa, tässäkin oli kylliksi hommaa. Kangas olisi kyllä tässä tapauksessa saanut olla hiukan kapeampi myös.

Lopuksi solmitaan vielä toiset päät kiinni. Pinseteillä on käyttöä.

Nyt onkin jo siirrytty ulos aurinkoon kutomaan.

Mukana kuvassa Lahteen tulevat keinutuolit. Ja hirmuliskon häntä...

 

Tuoli makuuhuoneeseen

02.06.2011 - 22:40 / Kategoriat: Huonekalut, Makuuhuone

Mielessäni kuva 1950-luvun jurvalaisesta kalustosta valmistin nukkekodin makuuhuoneeseen kaarevajalkaisen tuolin. Ehkä tuli vähän liioiteltua jalkojen kaarevuuden kanssa, sillä nyt näyttää selkänoja melko pelkistetyltä.

Tässä kuuluisi olla koristeveistoa etusarjassa ja selkänojan ylälaudassa, mutta ne jätin suosiolla pois. Takana raollaan olevassa ovessa voi havaita vanhanaikaisen kamarinoven lukon, toisella puolella ovea on avain.

Itse asiassa tuoleja tarvittaisiin kaksi. Nyt tätä yhtä pitää siirrellä tarpeen mukaan kirjoituspöydän ja ompelukoneen välillä. Ompelukone muuten "toimii" polkusimesta painelemalla.

Sivustavedettävä sohva on saamassa häädön, kun keksin paremman sängyn.

 

Keinu

24.05.2011 - 21:56 / Kategoriat: Huonekalut, Keittiö

Jos keittiössä aiotaan lueskella, niin on se aika jäykkää pikkutuolissa istuen. Keinutuoli olisi mukava ja kotoinen. Vaikka tällainen pehmustettu malli. Tämän tekemistä olen suunnitellut jo pidemmän aikaa, mutta ryhtymistä on jarruttanut haluttomuuteni tehdä mitään tekstiilejä.

Lukuunottamatta tuota yhtä ylimääräistä vekkiä selkänojassa olen tähän melko tyytyväinen, keinuukin oikein hyvin. Kirjakaappikin saa toistaiseksi olla, muodostavat yhdessä oikeastaan ihan kivan lukunurkkauksen.

 

 

Kirjakaappi

20.05.2011 - 21:36 / Kategoriat: Huonekalut, Keittiö

Portaiden alapäähän keittiöön ei tahtonut sopia mikään huonekalu kunnes välähti mieleeni pieni 1950-luvun kirjakaappi. Kuinka ollakaan keksin sen katsomalla omaa isoa kirjakaappiani. Ja sitten vain tekemään.

Mutta voi kuinka surkean pieneltä se vaikuttaa! Tarvitaan korkeampi huonekalu, ehkä jokin toisen mallinen kirjakaappi. Vai olisikohan parempi pitäytyä keittiökalusteissa? Tässä kaapissa on toimivat "lasiset" liukuovet, joiden takana kirjat pysyvät pölyltä suojassa.

Kukkamaljakkona toimiva posliiniruukku on Reuterin valmistama. Joku ehkä huomaakin, mitä raikkaan keväiset kukat ovat. Pihalla kulkiessani havaitsin pieniä valmiita kimppuja lojuvan nurmikolla; ovat vaahteran kukintoja.

Ja tuolta yhdeltä seinältä puuttuu vieläkin jalkalista!

 

Pullokoira hyllyllä

03.05.2011 - 19:47 / Kategoriat: Huonekalut, Pikkutavarat

Joku aika sitten revin pientä väkivaltaa käyttämällä tämän pikkuhyllyn vanhan Talon keittiön seinästä, vaikken oikein tiedä mitä sillä aioin. Oli aika tiukassa, kylläpä minulla onkin ollut hyvää liimaa silloin!

Hyllyn olen tehnyt joskus silloin nukkekotiharrastukseni alkuaikoina. Löysin jostain pienen palan ohutta, noin millin paksuista puuta ja suunnittelin siitä tämän. Pienet laatikot tietysti aukeavat. Alaosan nauloissa oli kaulimen paikka. Keskellä oli huonekasvi kuten nytkin ja sivuilla keittokirjoja. Nykyisen talon keittiöön tämä ei enää mahdu, mutta ehkäpä makuuhuoneeseen?

Norsu on ollut kaulariipus, kaikki muu itsetehtyä. Tein muutamia kuviollisiakin astioita, kannu siitä kokeilu. Mutta tunnistaakohan kukaan ruskeaa möykkyä ylähyllyllä?

Se on ompelulangasta virkattu pullokoira, peräisin myös vanhasta Talostani. Nämä koirat ovat aika hyvin kadonneet maailmasta, mutta vielä viisi vuotta sittenkin niihin törmäsi aika usein kirpputoreilla. Pää ja vartalo ovat  eri osaa ja sisällä on pullo. Jalkoina ja korvina ovat tupsut. Itse virkkasin tälläisen "ihmisten koossa" ala-asteen käsityötunnilla limsapullon päälle, ja niin lienee moni muukin virkannut.

 

 

 

Helsingissä hoksattua

04.04.2011 - 17:30 / Kategoriat: Huonekalut, Messut, markkinat

Olin sitten siellä Kansallismuseon nukkekotitapahtumassa. Oli ihan kiva pieni tapahtuma. Kamera jäi taas kerran kotiin, joten kuvaa ei ole näyttää, enkä minä itse ostanut mitään, mikä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö toisilla myyjillä olisi ollut upeita luomuksia. Minut tuntevat ovat ehkä huomanneet, että olen huono ostamaan.

Parasta antia oli kuitenkin yläkerran nukkekotinäyttely, jonka ehdin pikaisesti silmäillä läpi purettuani myyntipöytäni viiden jälkeen. Väinölän tutkimiseen olisi tarvittu paljon pidempi aika, on se niin hieno. Samoin esillä olleet vanhat nukkekodit viehättävät minua kovasti. Niiden suhteen kuitenkin yllätyin mittakaavan suuruudesta; kun olen katsonut niitä valokuvista, olen tietenkin kuvitellut esineet suunnilleen samankokoisiksi kuin omassa nukketalossani, mutta osa olikin paljon paljon suurempaa.

Päivän aikana sain ajatuksen: onhan minulla astiakaappi!

Tämän ruskea kaveri kulkee myyntitavaroitteni mukana kerrasta toiseen, ja sitä katsoessani muistin, että onhan niitä toinenkin. Kaikki ovet ja pikkulaatikot ovat aukeavia. Omistan kaapin oikean esikuvan. Kun olimme nykyisen ex-mieheni  kanssa ostaneet talon maalta 16 vuotta sitten, vanhempani lupasivat ostaa  sinne jonkun huonekalun. Heti oli selvää, ettei mitään uutta kalustetta valittaisi, vaan aloimme kiertää antiikki- ja vanhan tavaran kauppoja. Joitakin ehdokkaita löytyi, mutta vasta tähän ihastuin todella. 

Astiakaapin paikka ei tietenkään ole tässä, siksi sen takaa näkyy puoliksi kipsitaulu. Ehkä portaisiin vielä jotenkin pääsisi pujahtamaan kaapin ohitse, mutta kellariin kulku on vaikeaa, jos ensin pitää siirtää iso kaappi luukun päältä. Mutta nyt avonaiselle etuseinälle se sopii, vaikkei voikaan olla paikoillaan silloin kun etuseinä on auki, mikä tarkoittaa varmaan useimmiten. Ehkä liimaan sen etuseinään kiinni. Tavaratkin pitää kyllä silloin liimata.

Vielä ehtii muuten osallistua yllätyspalkinnon arvontaan, tästä muutama postaus taaksepäin. Osallistua voi huomisiltaan saakka. Tuloksen julkistan torstaina tai perjantaina.

 

Vastaus edelliseen

24.02.2011 - 09:33 / Kategoriat: Huonekalut, Keittiö

Kylläpä onkin kulunut aikaa sitten viimeisen kirjoitukseni. Nukkekotijutut ovat jääneet vähän muiden asioiden jalkoihin viime aikoina, mutta nyt jotain uutta on valmistunut. Valittelin tilapulaa keittiössä, ja niinpä valmistin sinne tällaisen hyllyn.

Lautashyllyn mallin suunnittelin itse sitä mukaa, kun tein, ja olen siihen melko tyytyväinen. Materiaalina käytin jäätelö- ym. tikkuja. Laatikot ovat tietysti aukeavia. Niissä voi pitää ruokailuvälineitä, vaikkei yhteen laatikkoon todellisuudessa mene kuin ehkä kolme lusikkaa, ovat niin pienet. Hyllyn syvyydelle aiheutti rajoituksen rappukäytävän ovi, jonka pitää mahtua avautumaan.

Vihreät muovilautaset kuuluivat nukkekodin kahviastiastoon, jonka pikkusiskoni sai lapsena vanhemmiltamme Lontoon tuliaisena (ja jota minä salaa hiukkasen kadehdin). Ainoastaan muutamia lautasia on tallella, kahvikuppeja ei ainuttakaan. Sinireunaiset lautaset, muovinen lasikulho ja alhaalla roikkuva siivilä ovat ostotavaraa, muut astiat itsetekemiäni, pulloharja on hammasväliharja.

 

Astioita

23.01.2011 - 10:15 / Kategoriat: Huonekalut, Pikkutavarat

Pitkästä aikaa sain tehtyä jotain, mihin olen erittäin tyytyväinen, tarpeellisia vanhanaikaisia puuastioita. Kannellinen on oma suosikkini. Astiat ovat kuten oikeat kimpilaudoista kootut ja niissä on asiaankuuluvat vanteet.

Kuvausta varten pengoin jälleen kerran vanhan Talon tavaroita. Löysin astioihin näytille vain appelsiineja ja melkein kokonaisen leivän. Kuvan epätarkkuudesta johtuen eivät onneksi näy kovin hyvin. Alatasolla ja avautuvalla laatikolla varustettu ootrattu pöytä on itsetehty mutta liian iso uuteen taloon. Matto on niitä kauan sitten oikeilla kangaspuilla kutomiani liian paksuja. Miksikö vaaka (ostotavaraa vuosien takaa) on mukana? No, se nyt vain on. Punnukset ovat jonkun pelin nappuloita. Eikä kuvaa ole otettu missään kellarissa vaan taustalla on taloni irtonainen etuseinä.

 

Terveisiä Tukholmasta

06.11.2010 - 19:14 / Kategoriat: Huonekalut, Pikkutavarat, Messut, markkinat

Olin viime sunnuntaina ensimmäistä kertaa Tukholman miniatyyrimessuilla myymässä. Mukava kokemus, vaikka kuvittelinkin, että tapahtuma olisi ollut suurempi. Tapasin paljon kivoja harrastajia; kiitos kaikille pöydässäni asioineille. Ehdin pikaisesti kiertää muiden myyjien pöydät ennen tilaisuuden alkamista, ja paljon näkyi mielenkiintoisia, korkealaatuisia tuotteita, mutta en ostanut itselleni mitään muuta kuin nipun vanhoja nukkekotilehtiä.

Tässä näytteeksi jotakin, mitä  minulla oli mukanani. Tällä kertaa minulla oli pelkästään itse tekemiäni tavaroita. Jäljelle jääneitä tulen kauppaamaan Helsinkiin Nukke- ja nallemarkkinoille, ja varmaan ehdin tehdä jotain pientä lisääkin.

 

Pikkupöytä

09.10.2010 - 08:22 / Kategoriat: Huonekalut

Tein eteiseen pienen pöydän tai hyllyn.

Pikkuesineet kirjaa lukuunottamatta ovat ostotavaroita, kaikki vanhasta talostani. Taustana kuvassa käytin nukkekodin irtonaista etuseinää.

Muuta esiteltävää ei ole nyt valmistunut, keskeneräisiä projekteja on kyllä useitakin.

 

Sekretääri

16.09.2010 - 22:12 / Kategoriat: Huonekalut

Tämän kirjoituslipaston olen tehnyt nukketalooni 15-vuotiaana. Vetolaatikko on aukeava. Myös pikkuesineet lukuunottamatta piianpeiliä ovat samoilta ajoilta. Viime ajat lipasto on palvellut uuden talon makuuhuoneessa.

Lipasto on itse suunnittelemani ja valmistettu vanerista manuaalisella lehtisahalla koulupöytäni reunalla. Muita työkaluja en omistanut ja kaikesta päätellen hiekkapaperiakin vain hyvin niukasti jos ollenkaan. Olin tähän kuitenkin erittäin tyytyväinen.

Nykyään en pidä vanerista materiaalina ollenkaan. Tässäkin petsatussa kalusteessa vanerin reunat näkyvät häiritsevinä (vaikkei puutteellista hiontaa ottaisikaan huomioon). Se, että syyt ovat mihin suuntaan sattuu, johtuu siitä. että minulla oli käytössäni vain jostain löytämäni rajallinen vanerinpala. Sitä sitten huolella mittailin ja suunnittelin, miten hukkapaloja jäisi mahdollisimman vähän.

Mutta tässä on samasta aiheesta uusi versio:

Malli on muuten sama, mutta lisäsin vain jalkoihin vähän muotoa ja madalsin koko lipastoa pikkuisen, jotta se mahtuu paremmin makuuhuoneen vinon katon alle.

 

Pesuhuoneen tuoli

11.09.2010 - 18:40 / Kategoriat: Huonekalut, Ostettua, Peltitalo

Jo taloa suunnitellessani ajattelin, että pesuhuoneeseen sopisi kulunut valkoinen metallituoli ja materiaalina olisi kuohuviinipullon korkki. Nyt sain sen tehtyä, enkä ole kovin tyytyväinen. Harkitsen vielä tarvitaanko siellä ollenkaan muuta istuinta kuin puista jakkaraa.

Lisäksi tein puusta pikkunaulakon, mihin voi ripustaa pyyhkeen ja kylpytakin. Joku isompi seinähylly huoneesta puuttuu vielä.

Enkeli on peräisin kirpputorilta. Jos siitä sahaa jalustan ruusukkeineen pois, niin siitä saanee nukkekotiin sopivan koriste-esineen. Kuvauspaikkana on taas peltitalo, niin kuin kiillosta voi päätellä.

 
MAINOS