Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Nyt näkee

08.01.2012 - 14:43 / Kategoriat: Pikkutavarat

Aivan muuta oli tarkoitus tehdä, mutta en oikein päässyt alkuun tekemisessä ja sitä suurta ideaa odotellessani nyhersin vain jotain. Kas, muovipakkauksesta syntyi vahingossa silmälasin linssit, siihen sitten sangat ympärille.

Nyt näkee vaikka koota palapeliä, vaikkakaan juuri tuon palapelin tekemiseen ei laseja tarvita, sen verran isoja ovat palat. Eikä kyllä riitä pöytäkään, pitää siirtyä lattialle, jos mielii saada pelin koottua. Palapeli on vanhasta Talosta ja siinä on 42 palaa.

Minulla ei ole nukkea, mille voisi kokeilla, mutta silmälasit näyttävät aika pieniltä. Ehkä ne ovat lasten mallia.

Minulla ja siskollani oli lapsena tuollainen tikaslelu, jossa palikat laitetaan menemään tikkaita alas.  Pyöräjakkarasta tein parannetun version pienemmin ja lähempänä kulmia olevin pyörin.

 
Anja kirjoitti 08.01.2012 - 18:42
Näinhän se monesti käy, että tulos on ihan jotain muuta kuin aloittaessa luuli saavansa aikaan ;)Mutta silmälasit ovat tuiki tarpeelliset joten ehkäpä nukkesi saa ne joskus nenälleen
Heidi kirjoitti 09.01.2012 - 18:57
Tuollaiset lasit minäkin tarvisin, kun koira väärinkäytti mun tiimareitani luullen niitä pidettävän suussa... piti näyttää vähän mieltään, kun äippä jätti kotiin :O)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
MAINOS